Halvin proteiinin lähde

Tavoitteellisessa kuntosaliharjoittelussa suurin kuluerä on ruoka. Varusteet, kuten nostovyö, rannesiteet tai vetoremmit maksavat joitakin kymppejä kertaluonteisesti mutta kehitykseen vaadittavaa laadukasta proteiinipitoista ruokaa täytyy syödä joka päivä. Tämä näkyy ruokakaupassa käydessä kuitin loppusummassa, varsinkin nykypäivänä. Tarkkana rahankäyttäjänä päätin tehdä vertailun mikä on halvin proteiinin lähde.

(viimeksi päivitetty 27.6.2024 29.10.2024, päivitetty elintarvikkeiden hinnat)

Paljonko ruoka on kallistunut

Tutkin vanhoja sähköisiä kuitteja verratakseni paljonko ruoka on kallistunut vuosien aikana. Vanhimmat kuitit jotka löytyi arkistosta ovat vuoden 2019 kesäkuulta, eli viisi vuotta sitten. Tuo oli aikaa kun asuimme puolisoni kanssa vielä kahdestaan ilman lapsia, ja kauppareissulla meni 40-60 euroa ostoksiin joilla pärjäsi 3-4 päivää. Nykyään kallistuneiden hintojen ja kahden lapsen myötä kauppareissulla menee se satanen melko säännöllisesti..

Valitsin kolme kuittia vuosilta 2019, 2021 ja nyt 2024 toukokuulta. Niissä näkyy hyvin samoja tuotteita joita ollaan ostettu jo viisi vuotta sitten.

(klikkaa kuvaa suurentaaksesi)

Vuonna 2019 maito on ollut jopa hieman kalliimpaa kuin nyt on. Kiinnitin huomion Reissumieheen, onko ruisleipä voinut kallistua noin paljon? Mutta se oli pienempi pakkaus, tarkastin toisen kuitin ja 12 kpl pakkaus maksoi tuolloin 1,39 euroa. Yllättäen, nyt viisi vuotta myöhemmin paketin hinta on noussut vain 10 senttiä. Samaa ei kuitenkaan voi sanoa seuraavista tuotteista:

  • Kahvi: 2019 3,89e, 2024 6,05e, +2,16e eli +55,5%
  • Kananmunat: 2019 2,45e, 2024 3,79e, +1,34e eli +54,7%
  • Kalkkunaleike: 2019 2,75e, 2024 4,15e, +1,40e eli +51,8%
  • Jauheliha 9,5%: 2019 2,75e, 2024 3,95e, +1,20e eli +43,6%
  • Oltermanni juusto: 2019 4,95e, 2024 6,65e, +1,70e eli +34,3%

Sivulaskuna päätin laskea myös onko oman alani palkkaus pysynyt noiden hintojen nousujen perässä. No, ei ole.. Vertasin palkkataulukoita vuosilta 2019 ja 2024 ja tuona aikana perustuntipalkka on noussut 11,47%. Ostovoima on siis kärsinyt ja hintoja on pitänyt alkaa seuraamaan entistä tarkemmin.

Proteiinin lähteiden hintojen vertailu

Mikä on halvin proteiinin lähde?

Vertailussa suosin suuria paketteja halvemman kilohinnan vuoksi ja etsin halvimmat hinnat K-ryhmän ja S-ryhmän välillä.

Ruoka-aineiden ravintosisällöt ovat heidän verkkosivujen tietojen mukaan. Molemmilta löytyy tuotteiden hinnastot ja ravintosisällöt verkkosivuilta K-ruoka.fi ja S-kaupat.fi. Lidlillä ei vastaavaa tuotteiden verkkohakua ole.

Proteiinijauheissa ravintotiedot ovat myyjän tai valmistajan verkkosivujen ravintosisältöluettelosta.

Hinnat ovat toukokuussa 2024 olevia hintoja.

Proteiinin lähteen hinta on ilmoitettu muodossa euroa per 100 grammaa proteiinia kyseisessä tuotteessa, eli jos kyseisestä tuotteesta haluaa nauttia 100 grammaa proteiinia niin paljonko sille tulisi hintaa.

Laskukaava kuinka hinta per 100 grammaa proteiinia saadaan helpoiten näin:

kilohinta ÷ proteiinipitoisuus = tulos x 10

Esimerkkinä Ehrmann maitorahkan lasku:

3,56 ÷ 8,3 = 0,4289.. x 10 = 4,289

ja se pyöristäen lähimpään senttiin tekee 4,29 euroa per 100 grammaa proteiinia.

Maitotuotteet

TuoteEuroa / 100g proteiiniaKilohintaProteiinipitoisuus
Kotimaista rasvaton maito 1l2,41e0,82e/l3,4g/100ml
Isey Skyr Kuningatar maitovalmiste 0% 170g8,10e7,94e/kg9,8g/100g
Valio Profeel proteiinirahka 175g6,69e6,69e/kg10g/100g
Arla Protein makurahka 200g5,38e4,95e/kg9,2g/100g
Ehrmann maitorahka 0,2% 250g4,29e3,56e/kg8,3g/100g
Maitokolmio FIT laktoositon pehmeä jogurttirahka 200g4,10e3,45e/kg8,4g/100g
Maitokolmio FIT pehmeä rahka 200g3,95e3,95e/kg10g/100g
Kotimaista 250g rasvaton laktoositon maitorahka3,02e2,60e/kg8,6g/100g
Xtra maustamaton rasvaton rahka 500g2,98e2,98e/kg10g/100g
K-Menu rasvaton mieto maitorahka 500g2,98e2,98e/kg10g/100g

Heti alkuun voi tehdä huomion että halvin kilohinta ei aina suoraan tarkoita että se on myös halvin proteiinin lähde. Maitorahkoissa Xtra ja K-Menu ovat kilohinnaltaan kalliimpia kuin Kotimaista, mutta tuotteiden korkeampi proteiinipitoisuus tekee niistä edullisempia proteiinin lähteitä.

Maito on edullinen lisä proteiinin lähteenä. Isossa lasillisessa (300ml) on proteiinia reilu 10 grammaa ja hintaa parikymmentä senttiä.

Päivitys 29.10.2024: Rahkoissa pientä hinnannousua ollut, osa pysynyt ennallaan.

Raejuustot

TuoteEuroa / 100g proteiiniaKilohintaProteiinipitoisuus
Valio Arki raejuusto 500g4,54e5,90e/kg13g/100g
Xtra raejuusto 3,5% 300g4,14e4,97e/kg12g/100g
Rainbow 400g 2% raejuusto3,27e4,90e/kg15g/100g
K-Menu rasvaton raejuusto 400g3,15e4,73e/kg15g/100g
Rainbow 400g 0,2% vähälakt. raejuusto2,47e3,70e/kg15g/100g

Rainbown raejuustoissa yllätti suuri hintaero rasvattoman ja 2%:n raejuustojen välillä. Olen mieltänyt rasvattomat ja vähälaktoosiset tuotteet kalliimmiksi, mutta tässä hintaero oli melko suuri rasvattoman eduksi. Raejuustoissa ja rahkoissa hinta voi toki kertoa jotain tuotteen mausta ja syötävyydestä..

Päivitys 8.6.2024: Vaihdoin aiemmin käyttämäni Valion Arki raejuuston Rainbown rasvattomaan raejuustoon ja sanoisin että ihan hyvänmakuinen tuote, varsinkin kun hintaeron ottaa huomioon.

Päivitys 29.10.2024: Raejuustoissa hinnat pysyneet ennallaan, ainoastaan Xtra raejuuston kilohintaan tullut pieni nousu.

Kananmunat

TuoteEuroa / 100g proteiiniaKilohintaProteiinipitoisuus
Laitilan Kanatarha Isoja luomukananmunia L15 1020g5,16e6,46e/kg12,5g/100g
Kotimaista isot kananmunat L15 1020g2,98e3,72e/kg12,5g/100g
K-Menu kananmunia 10 kpl/580 g2,67e3,36e/kg12,6g/100g
Xtra kananmunat M15 855g2,52e3,15e/kg12,5g/100g
WhitePRO vapaa kananmunan valkuainen 1kg7,61e7,99e/kg10,5g/100g
Munax Laitilan Proegg valkuaismassa Long Life 1kg6,62e6,49e/kg9,8g/100g

Vaikka kananmunien hinta on noussut reilusti viime vuosien aikana niin ne näyttäisi olevan edelleen kustannustehokas tapa saada proteiinia.

Kerran testasin Xtran kananmunia. Keitin ne ja kuoriessa huomasin että kuoret eivät meinanneet lähteä niistä millään irti jostain syystä. Kananmunien keitto ja jäähdytys on hyvin tuttua touhua, mutta jostain syystä Xtran munissa oli ongelmia, ainakin siinä erässä. Kotimaista isoista munista kuoret lähtevät aina helposti ja hajoavat harvoin keittäessä. Nyt hintaeron nähdessäni voisin antaa Xtran munille uuden mahdollisuuden, tai ainakin munakasta paistaessa käyttää niitä.

Päivitys 8.6.2024: Olen nyt kuukauden syönyt halvempia Xtran kananmunia ja samaa ongelmaa en ole enää havainnut mistä tuossa aiemmin kirjoitin. Keitettäessä kuoret lähtevät yhtä helposti kuin kalliimmasta Kotimaista-kananmunista.

Päivitys 29.10.2024: ”Halpismunissa” eli Xtran ja K-Menun kananmunissa hinnat nousseet vähän, muissa pysynyt ennallaan.

Juustot

TuoteEuroa / 100g proteiiniaKilohintaProteiinipitoisuus
Pirkka Kermajuustoviipale 300g laktoositon4,85e11,63e/kg24g/100g
Xtra 150g kermajuusto viipaleina 25%4,30e10,33e/kg24g/100g
Valio Oltermanni 1 kg (29% rasvaa)2,66e6,65e/kg25g/100g
Valio Hyvä suomalainen Arki® juusto 1,25kg (24%)1,98e5,35e/kg27g/100g

Juustoissa on iso ero hinnassa suurten pakkausten ja pienten, valmiiksi viipaloitujen välillä. Vaikka pieni pakkaus näyttää yksikköhinnalta halvemmalta, tulee paljon edullisemmaksi ostaa isompi pakkaus ja viipaloida siitä itse.

Päivitys 29.10.2024: Juustoissa hinnat pysyneet ennallaan.

Lihat

TuoteEuroa / 100g proteiiniaKilohintaProteiinipitoisuus
Snellman Kunnon naudan paistijauheliha 7% 400g6,19e12,38e/kg20g/100g
Atria Kevyt Jauheliha 9,5% 400g5,69e11,37e/kg20g/100g
Kotimaista naudan jauheliha 17 % 700 g4,59e9,64e/kg21g/100g
Kotimaista sika-nauta jauheliha 23 % 700g3,74e6,36e/kg17g/100g
K-Menu sika-nauta jauheliha 23% 300g3,51e5,97e/kg17g/100g
Kotimaista miedosti suolattu kanan fileeleike 800 g6,29e11,95e/kg19g/100g
Kotimaista Kanan fileesuikale 700g5,18e9,84e/kg19g/100g
Atria Possun Fileepihvi Naturell 700g5,58e12,27e/kg22g/100g
Saimaan Tuore ASC Kirjolohifilee Perhepakkaus 450g9,72e17,49e/kg18g/100g
Tamminen luomunaudan sisäfilepihvi 150g46,10e97,27e/kg21,1g/100g

Rasvapitoinen sika-nauta jauheliha on halvin proteiinin lähde lihoista. Mikäli jauhelihaa syö usein voi olla kuitenkin hyvä miettiä tuotteen rasvapitoisuutta ja mahdollisia vaikutuksia terveyteen. Vähärasvaisempi vaihtoehto ja kanan ja kalan liha voi olla hyvä sisällyttää ruokavalioon, vaikka ei ihan halvin vaihtoehto kaikista olekaan.

Huvikseen vertailuun myös naudan sisäfilepihvin proteiinin grammahinta jos elät kuin kuninkaallinen ja nautit päivittäiset proteiinit sisäfileestä ja muikun mädistä.

Päivitys 29.10.2024: 9,5% rasvapitoisuuden jauhelihassa hinta on noussut selvästi viime viikkoina (aiemmin kilohinta oli pitkään 9,88e/kg). Muissa lihatuotteissa hinnannousu on ollut maltillisempaa.

Leikkeleet

TuoteEuroa / 100g proteiiniaKilohintaProteiinipitoisuus
Atria Kalkkunaleike 250g11,06e16,60e/kg15g/100g
Atria Vuolu Kanafilee Pehmeä Savu 200g8,31e19,95e24g/100g
Atria Gotler Kinkkumakkara 300g6,93e7,63e/kg11g/100g
Atria Saunapalvi 350g6,84e10,26e/kg15g/100g
Kotimaista Lauantaimakkara 250 g6,29e5,16e/kg8,2g/100g
Kotimaista keittokinkku 300g5,77e10,97e/kg19g/100g
Kotimaista Ohut keittokinkku 200g5,76e9,80e/kg17g/100g
Coop meetvursti 200g4,29e9,45e/kg22g/100g

Entisaikojen suosikkini kalkkunaleike löytyy nykyään heittämällä kalleimmasta päästä leikkeleitä. Tämän huomasin jo joitakin vuosia sitten ja vaihdoin leikkelehyllyllä tehdyn nopean vertailun jälkeen keittokinkkuun. Muut perheenjäsenet pitävät siitä joten eksyy sitä ostoskärryyn edelleen.

Suomalaisten suosikin gotler ja lauantaimakkara eivät ole kalleimmasta päästä mutta en pitäisi niitä vakavasti otettavina proteiinin lähteinä. Lihan lisäksi niissä on vähän kaikkea muutakin.

Meetvursti on leikkeleistä halvin proteiinin lähde mutta sen erittäin korkea suolapitoisuus kannattaa ottaa huomioon. Leikkeleet yleensäkin kannattaa pitää maltillisina määrinä leivän päällisinä. (No myönnän, joskus kymmenen vuotta sitten söin saunapalvia suoraan paketista iltapalalla.)

Päivitys 27.6.2024: lisätty Kotimaista Ohut keittokinkku 200g, kauppareissulla havaittu halvempi kilohinta perinteiseen verrattuna. Kärkeen halvimpana proteiininlähteenä ”terveellisistä” leikkeleistä.

Päivitys 29.10.2024: Vuolu kanafileessä hinta on yllättäen laskenut (20,95 -> 19,95e/kg). Käyttämässäni keittokinkuissa hinnat nousseet eniten (normaali ennen 9,83e/kg, ohut 7,75e/kg). Ohut keittokinkku oli normaalia kinkkua selvästi halvempi vaihtoehto proteiinin saannin kannalta mutta nousseiden hintojen myötä niissä ei ole enää oikeastaan mitään eroa.

Säilykkeet ja pakasteet

TuoteEuroa / 100g proteiiniaKilohintaProteiinipitoisuus
Rainbow 150/105g tonnikalaa paloina vedessä5,12e12,29e/kg24g/100g
K-Menu tonnikalapalat vedessä 185g/140g4,23e11,00e/kg26g/100g
K-Menu hienojakoinen tonnikala öljyssä 185g/140g3,97e7,14e/kg18g/100g
Tapola Kuivalihasnack 70g10,52e48,43e/kg46g/100g
Findus Kullanrapeat kalafileet MSC 360g13,30e15,97e/kg12g/100g
Findus Täysjyvä fileekalapuikot MSC 360g8,51e11,92e/kg14g/100g
Xtra alaskanseiti 4kpl MSC 400g4,93e8,38e/kg17g/100g
K-Menu alaskanseiti 400g MSC pakaste4,93e8,38e/kg17g/100g
Xtra katkaravut MSC pakaste 200g11,50e17,25e/kg15g/100g
Lohilo Chocolate brownie proteiinijäätelö 350ml/175g11,86e11,86e/l10g/100ml

Tonnikala on edelleen edullinen proteiinin lähde. Samoin pakastealtaasta seiti. Proteiinijäätelöäkin sieltä nykyään löytyy mutta jos kustannustehokkuutta haluaa proteiininsaannissa niin ehkä parempi jättää se sinne.

Proteiinijauheet

TuoteEuroa / 100g proteiiniaKilohintaProteiinipitoisuus
Myprotein Impact Whey Proteiini 5kg (herakonsentraatti)4,53e34,00e/kg75g/100g (maustamaton)
Optimum Nutrition 100 % Whey Gold Standard 2270g4,09e32,11e/kg78,5g/100g (suklaa)
Fast Hera80 500g4,02e31,78e/kg79g/100g (mansikka)
Supermass Nutrition SUPER WHEY ISOLATE 1,3kg3,84e34,53e/kg90g/100g (suklaa)
Star Nutrition Whey-100 4kg3,45e29,98e/kg87g/100g (maustamaton)
Star Nutrition Whey-80 4kg2,82e21,73e/kg77g/100g (maustamaton)
SportLife Nutrition Whey80 3kg2,50e19,98e/kg80g/100g (suklaa)

Etsin lisäravinteista halvimmat kilohinnat eri jälleenmyyjien välillä. Esimerkiksi Optimum Nutrition 100% Whey Gold Standardille löysin halvemman kilohinnan kahden kilon pakkaukselle kuin 4,5 kilon pakkauksessa on, suuremmasta koosta huolimatta. Supermass Nutritionin herasta löysin reilun tarjouksen (44,90e, ovh 59,90e). Jos tarjolla oli maustamaton vaihtoehto valitsin sen, tällöin tuotteella on mahdollisimman suuri proteiinipitoisuus. Maustetuissa vaihtoehdoissa sellainen maku jonka proteiinipitoisuus on mahdollisimman korkea.

Proteiinipatukat

TuoteEuroa / 100g proteiiniaKilohintaProteiinipitoisuus
FAST NIX 45g Vanilja17,70e56,67e/kg32g/100g
LOHILO proteiinipatukka Chocolate Brownie 55g16,17e45,27e/kg28g/100g
FAST Choco Brownie proteiinipatukka 55g15,09e45,27e/kg30g/100g
Barebells Salty Peanut -makuinen proteiinipatukka 55g14,90e53,64e/kg36g/100g
SportLife Nutrition Protein Bar 45g Chocolate Brownie8,28e33,11e/kg40g/100g
Coop proteiinipatukka suklaa 50g8,06e25,80e/kg32g/100g

Proteiinipatukoista nautitulle proteiinille tuleekin jo huomattavasti enemmän hintaa verrattuna ”normaaliin ruokaan”. Patukoillekin voi olla oma tarpeensa esimerkiksi vaelluksilla tai muissa tilanteissa joissa ruokaa ei voi pitää mukana tai se ei säilyisi pitkään. Proteiinipatukoissa on suositeltavaa lukea ravintosisältö, minkä laatuista proteiinia ne sisältävät ja kuinka paljon sokeria ja rasvaa niissä on.

Halvin proteiinin lähde ja havainnot

Halvin proteiinin lähde vaikuttaisi olevan edelleen kananmunat.

halvin proteiinin lähde
Voittajan on helppo hymyillä

Toisena Rainbown rasvaton raejuusto ja jaetulla kolmanella sijalla K-Menun ja Xtran maitorahkat.

Päivitys 29.10.2024:

Stop the press!

Edullisimpien kananmunien hintojen noustua halvimmaksi proteiininlähteeksi kiilasikin Rainbow rasvaton ja vähälaktoosinen raejuusto!

Ero on kuitenkin marginaalinen. 100 grammaa proteiinia saa 5 senttiä edullisemmin kyseisestä raejuustosta kuin kananmunista. Lisäksi kananmunat ovat paljon ravinnerikkaampaa kuin raejuusto joten ei kannata siirtyä syömään pelkkää raejuustoa nyt kuitenkaan. Kuitenkin halvin proteiinin lähde tällä päivämäärällä on Rainbown jankkiraejuusto (ei ole oikeasti edes kovin pahaa, syön sitä itsekin).


Tarkalleen kaikista edullisin oli Valion Arki juusto 1,25kg, mutta en suosittelisi juustoa varsinaisena proteiinin lähteenä. Jos siitä haluaisi proteiinia vaikka 40 gramman annoksen, sitä tulisi syödä 150 gramman annos. Lisäksi juusto sisältää rasvaa melkein saman verran kuin proteiinia, joten seuraamuksia liialla juuston syömisellä varmasti on pitkällä aikavälillä.

Proteiinipitoista ruokavaliota nauttiessa halvimmat vaihtoehdot eivät välttämättä aina ole kuitenkaan parhaita. Urheilulajia tukevassa syömisessäkin on kyse pitkäjänteisyydestä. Päivästä toiseen suhteellisen samoja ruoka-aineita. Joillekin esimerkiksi halvimmat maitorahkat voivat alkaa tökkimään jonkin ajan kuluttua. Niille voi olla syynsä miksi tuotteet ovat halpoja, joko koostumuksen tai maun vuoksi. Jos syöminen on joka päivä epämiellyttävä suoritus, sitä ei välttämättä jaksa kauaa.

Edullisestakin tuotteesta saa kuitenkin maistuvamman kalorittomien mehukeittojen avulla. Samoin klassinen riisi ja kana ei tarvitse olla mautonta vaan maustehyllyltä löytyy suuret valikoimat mausteita joilla ruoan saa maistuvaksi, käytännössä ilman lisäkaloreita.

Kommentoi alle mikäli jonkin edullinen tuote tai ruoka-aine jäi puuttumaan niin lisätään listoihin ja verrataan kuinka sijoittuu muihin nähden.

2 ajatusta aiheesta “Halvin proteiinin lähde”

  1. Kiitos tästä vertailusta, täällä toinen isi joka teki myös paluun salille ja tuskailee järkihintaisten protskulähteiden kanssa. Tästä sai uskonvahvistusta. Tsemppiä treeneihin!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top