Paluu töihin vanhempainvapaalta (Viikot 2 & 3)

Niin se oli taas aika tehdä paluu töihin vanhempainvapaalta. Reilu viisi kuukautta sitä iloa kesti, mutta arki alkoi taas. Edellisessä kirjoituksessa jo muistelin tätä aikaa taaksepäin, mitä kaikkea sinä aikana ehdittiin tehdä ja kuinka ainutlaatuinen aika tuo oli. Vanhempainvapaa mahdollisti keskittymisen täysin perheen pyörittämiseen ja lasten kanssa olemiseen. No, ehti siinä välissä aina salillakin käymään kun isovanhemman pyysi hoitajaksi siksi aikaa.

Paluu töihin sujui yllättävän helposti. Joskus neljän viikon kesäloman jälkeen on tuntunut että töiden aloittaminen on todella vaikeaa ja kankeaa. Nyt työt lähti käytännössä heti sujumaan ilman mitään vaikeuksia, ihan kuin poissa en olisi ollutkaan.

Ainoa vähän työfiilistä laskenut asia on nykyiset työvuorot. Aiemmin olen tehnyt vain päivävuoroja, mutta nyt mukana on myös yövuoroja ja sellaisia vuoroja joita en niin välitä tehdä. Tilanne töissä tuntuu olevan tällä hetkellä sellainen että hetkellisesti minulla täytyy tehdä juuri niitä vuoroja jotka eivät ole minun mieleen. Harmittaa vaan kun nyt töihin palatessa työvuorot ovat täysin sekaisin siitä mitä ne on viimeiset pari vuotta ollut. Olen yövuoroista sanonut että voin joustaa ja tehdä niitä jos pakkotarve tulee joten suostumuksen olen niihin antanut.

Nyt kun molemmat lapset ovat päiväkodissa, vien lapset aamulla sinne ja puoliso kun on töissä niin tyhjässä asunnossa on helppo nukkua. Ainakin sen mitä aamupäivästä saa nukuttua. Vaikka väsyttää niin silti uni tuntuu loppuvan viimeistään puolen päivän jälkeen 4-5 tunnin unien jälkeen.

Mutta eipähän ainakaan tarvitse mennä varastoon nukkumaan. Näin talvella siellä on lämpöä noin 12-14 astetta joten makuupussi saisi olla mukana.

Yövuorot kesä 2024 never forget

Vaikka työt taas haittaavat harrastuksia ja uusi lapsiarki on alkanut, on sitä ehtinyt kuntosalillakin käymään. Ainakin jonkun verran.

Ke 8.1 Ylävartalo

  • Penkkipunnerrus 2×192,5kg, 3×182,5kg
  • Kapea ylätalja 10x105kg, 2x 8x120kg
  • Ojentajat taljassa 10x40kg, 10x45kg, 2x 8x45kg (ei puolittava)
  • Hauikset taljassa myötäote 8x50kg, 8x60kg, 7x60kg

Tämä olikin viikon ainoa treeni. Torstaina oli hieronta ylävartalolle ja se tuli tarpeeseen. Penkkipunnerruslihakset alkoivat olla jo tukossa, sen huomasi tässä penkkitreenissä. Räjähtävyys oli hukassa.

Perjantaina alkoi työt ja niissä merkeissä menikin koko viikonloppu aamusta iltaan joten salille ei ehtinyt.

Ma 13.1 Rinta, hauikset

  • Penkkipunnerrus 6×182,5kg, 5x175kg, 6x160kg
  • Penkkipunnerrus kp. 10x40kg, 8x50kg, 5x50kg
  • Hauiskääntö seist. mutkatanko 10x45kg, 8x55kg, 6x60kg, 8x55kg
  • Vasarakääntö kp. seist. 10x20kg, 2x 8×22,5kg

Hieronta tuntui auttavan, uusi sarjaennätys pitkissä sarjoissa. Tuon kutosen jälkeen tosin tuntui että takki oli tyhjä, tai ehkä olisi vaatinut pidempiä palautuksia, varsinkin käsipainoilla kun tein tasapenkkiä.

Ti 14.1 Reidet

  • Etukyykky 5x120kg, 2x130kg, 3x145kg, 3x150kg, 2x160kg
  • Reidenojennus 10×47,5kg, 8×56,5kg, 7×56,5kg
  • Reisikoukistus maaten 10x20kg, 8x25kg, 6x30kg, 8x25kg

Ei mikään paras fiilis treenata, aamutreeni ja olen tottunut viime aikoina käymään iltapäivästä. Lyhyempiä sarjoja etukyykyssä, sarjaennätys tuolla 160 kilolla, kakkonen.

La 18.1 Rinta, olkapäät ja ojentajat

  • Penkkipunnerrus 3x190kg, 2x195kg, 3x210kg Slingshot
  • Vipunostot siv. ist. kp. 10x15kg, 8×17,5kg, 8x20kg, 6x20kg
  • Facepull naru 12x40kg, 10x50kg, 2x 10x60kg
  • Ojentajat talja 12x45kg, 10x55kg, 8x62kg, 8x57kg (ei puolittava)
  • Ojentajat naru 10x55kg, 8x65kg, 8x70kg (niskan takaa)

Uusi sarjaennätys penkissä lyhyisiin sarjoihin. Tuon jälkeen vielä kakkonen 195 kilolla mihin olen tyytyväinen.

Yksi sarja Slingshotilla 210 kilolla. Totuttelua isompiin rautoihin. Tuo kolmonen oli kevyt, kevein noista kolmesta sarjasta. Silti ojentajat ovat yhä nyt maanantaina tätä kirjoittaessa kipeät jännittäessä. Tarkkana saa olla tuon ritsan avulla ettei saa itseään aivan jumiin sillä, ojentajat voi helposti mennä jos innostuu.

Kevyesti nousua tuolla Slingshotilla, viikon-kahden välein yksi sarja sillä tällä hetkellä.

Seuraava tavoiterauta ilman ritsaa, 210 kiloa
Hifistelyä ojentajapunnerruksessa

Su 19.1 Selkä, pohkeet

  • Kapea ylätalja 8x105kg, 8x120kg, 7×127,5kg, 6x130kg
  • Kulmasoutu tanko 10x80kg, 2x 10x100kg
  • Leveä alatalja 10x75kg, 8x90kg, 8×97,5kg
  • Pohkeet istuen 2x 12x40kg, 10x50kg, 10x60kg, 8x60kg

Perus tekemistä selälle, kulmasoutua kokeilin pienillä painoilla. Oikea lonkka otti aiemmin kipua tuosta kun suurilla painoilla tein, nyt pinetä kokeilua pienemmillä.

Leveä alataljaa penkkipunnerruksen ”vastaliikkeeksi” kokeilussa. Vedin rintalihasten alaosaan, aivan uusi liike minulle.

Treenin jälkeen klassisen penkkipunnerruksen SM-kisojen seuranta Youtubesta, erityisesti oma sarja alle 105-kiloiset. Onnittelut Joni Tajakalle Suomenmestaruudesta ja uudesta Suomenennätystuloksesta 233 kiloa!

Thundertepi on tehnyt mainion videon kisoista:

Yhteenveto

(klikkaa kuvaa suurentaaksesi)

Paino 104,3 kiloa.

Paino tuntuu nousevan kovin helposti nyt. Kohta saa olla tarkkana ettei kovin nousisi yli 105 kilon.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top